Millainen mies oli ensimmäinen marttyyri, josta myös vastustajat joutuivat toteamaan, että hänen kasvonsa olivat kuin enkelin kasvot?

Miten Stefanuksen hämmästyttävä henkilökuva rohkaisee,
innoittaa, opettaa ja lohduttaa meitä omassa elämässämme ja tehtävissämme?

 

Stefanus nousi dynaamisen, rukoilevan,
paastoavan seurakunnan keskuudesta

Alkuseurakunta oli rukoileva ja paastoava, aktiivinen ja dynaaminen yhteisö, joka aloitti uusia työmuotoja silloin kun niitä tarvittiin. Uuteen diakoniatyöhön asetettiin seitsemän miestä, joista Stefanus oli yksi. Muut olivat Filippus ja Prokorus, Nikanor ja Timon, Parmenas ja Nikolaus.

Kaikki olivat nimistä päätellen kreikkaa puhuvia juutalaisia. Tämä oli merkittävää, koska diakoniatyön tarve ilmaantui viime kädessä siksi, että hellenistit (juuri kreikankieliset juutalaiset) olivat valittaneet tulleensa syrjityiksi päivittäisessä avustuksessa hepreaa puhuviin nähden. (Apt. 6:1) Emme tiedä, oliko huomautus aiheellinen vai ei, mutta uuteen diakoniaryhmään valittiin ennakkoluulottomasti pelkkiä kreikkaa puhuvia juutalaisia. (1)

 

 

Stefanus maksoi palvelutehtävästään hinnan etukäteen

 

Stefanus oli ollut mukana seurakunnan keskuudessa rukouksissa, paastoissa, kokoontumisissa ja muussa toiminnassa, ja siksi hänet oli jo ennen tätä tultu tuntemaan hyvänä, uuteen tehtävään sopivana miehenä. Hänellä oli siihen tarvittavat edellytykset, myös rehellisyyttä ja taitoa hoitaa talousasioita. Hänestä oli ”hyvä todistus ja hän oli Henkeä ja viisautta täynnä” (Apt. 6:3).

Stefanus oli maksanut palvelutehtävästään etukäteen hinnan erilaisella vaivannäöllä ja aktiivisuudella. Hän myös erottui muista hyvistä diakoneista erityisten ominaisuuksiensa vuoksi.

 

 

Päämäärätietoisuus ja asenne:

halusi palvella ja oli valmis erilaisiin tehtäviin

 

Stefanus palveli ihmisten keskellä, ja seurakunta kasvoi hänen työnsä kautta. Se oli hänen tavoitteensa, jonka vuoksi hän pani itsensä likoon ja oli valmis erilaisiin tehtäviin tarpeen mukaan. Hän oli valmis kattamaan leskille ruokapöydän, kulkemaan vähäosaisen kansan keskellä ja huolehtimaan avun tarvitsijoista, käymään kodeissa, pitämään huolta tileistä ja seurakuntaan tuoduista lahjoituksista, rukoilemaan sairaiden puolesta - ja tarvittaessa väittelemään teologiasta. Hän ei todennäköisesti sanonut mistään tehtävästä ”Tämä ei kuulu toimenkuvaani” tai ”Minulla ei ole näkyä tästä asiasta.”

Kaikki Jeesuksen seuraajat, niin yksilöinä kuin yhdessä seurakuntana, on kutsuttu täyttämään lähetyskäskyä: voittamaan hänelle ihmisiä, opettamaan heitä ja lähettämään heitä eteenpäin tekemään samaa. Meillä kaikilla on omat vahvuutemme. Mutta vaikka keskittyisimme johonkin erikoisalueeseen, on tärkeää, että kaikki omalta osaltamme samalla huolehdimme ja olemme kiinnostuneita koko lähetystehtävästä sen eri muodoissa. Kaiken, mikä on Herralle tärkeää, pitää kiinnostaa meitä. Meidän tulee siunata kaikkea, mikä edesauttaa Jeesuksen käskyn toteuttamista. Voimme olla mukana erilaisissa asioissa.

Monet uskovat eivät koskaan löydä ”kutsumustaan”. Syvenevässä keski-iässä he murehtivat, ovatko jossain kohden elämäänsä kulkeneet Jumalan kutsun ohi tai tehneet jotain väärin, kun mitään erityistä ja selkeää palvelutehtävää ei ole heille auennut. On kirjoitettu kirjojakin aiheesta ”Miten voin löytää kutsumukseni Jumalan valtakunnan työssä”.

On kuitenkin lohdullista ymmärtää, että kaikilla ei välttämättä ole yhtä suurta kutsumusta. Monen arvokkaana palvelutehtävänä on olla mukana siellä, missä eniten tarvitaan. Yleismiehen tehtävää ei vain aina mielletä ”kutsumukseksi”. Mutta kun palvelee jossain toimessa pitkiä vuosia, siitä lopulta muodostuu elämänmittainen hengellinen ja seurakunnallinen ura. Tällainen henkilö tullaan muistamaan ihmisenä, joka aina oli uskollisena omalla paikallaan ja oli elämänsä aikana siunauksena ja apuna monille.

On myös hyvä tiedostaa, että harva saa elämässään tehdä vain ja juuri sitä, mistä on kaikkein eniten kiinnostunut ja missä on kaikkein taitavin. Niin työelämässä kuin seurakunnassa päädymme usein tekemään niitä tehtäviä, mitä on tarjolla, vaikka ne eivät vastaisikaan erikoisosaamistamme. Joskus joudumme venymään ja ylittämään rajojamme, että jokin välttämätön työ tulisi tehdyksi.

Stefanus oli valmis tekemään sitä, mitä tarvittiin - ja hän oli valmis jopa kuolemaan...

 

Stefanuksella oli tietoa

Stefanus ei ollut varsinaiselta toimenkuvaltaan sananjulistaja, hänhän oli diakoni ja siis toimi ennen kaikkea käytännön tehtävissä. Silti hän oli oppinut ja taitava julistaja ja kykeni kohtaamaan erilaisia keskustelukumppaneita ja käsittelemään heidän vastaväitteitään. Apostolien teoissa korostetaan erityisesti tätä Stefanuksen väittelytaitoa.

 

Apt. 6:9. Niin nousi muutamia niin kutsutusta libertiinien ja kyreniläisten ja aleksandrialaisten synagoogasta sekä niiden joukosta, jotka olivat Kilikiasta ja Aasiasta, väittelemään Stefanuksen kanssa,
10. mutta he eivät kyenneet pitämään puoliaan sitä viisautta ja henkeä vastaan, jolla hän puhui.

 

Stefanus oli valmis myös pitämään korkeatasoisen apologeettisen puheen Sanhedrinin, korkeimman juutalaisten uskonnollisen ja lakineuvoston edessä. Pitkässä puolustuspuheessaan hän toi sujuvasti ja johdonmukaisesti esiin faktoja ja teologisia korostuksia, ja hän tunsi erinomaisesti Raamatun.

Tällainen tieto ei ollut tullut hänelle itsestään. Hän oli lukenut ja nähnyt vaivaa sen hankkimiseksi. Tiedon kartuttamiseen ja omaksumiseen siten, että se on mielessä valmiina käytettäväksi, tarvitaan aikaa. Hän oli saavuttanut pätevyytensä pitkäaikaisen, määrätietoisen lukemisen avulla. Uskoon tultuaan hän oli jatkanut uudesta näkökulmasta Pyhien Kirjoitusten opiskelua, jonka hän oli todennäköisesti alkanut jo nuorena. Ensimmäisen vuosisadan juutalaislapset opiskelivat jo 6-7 -vuotiaista alkaen Tooraa synagogien yhteydessä olevissa "luku- ja oppitaloissa". (2)

Jotta voisimme tulevaisuudessa avata eteemme tulevia ovia, meidän on valmistettava avain niitä varten joskus useampienkin vuosien kuluessa. Tällaista avainta ei pysty hankkimaan enää siinä vaiheessa, kun seisomme lukitun oven edessä. Tieto, kielitaito ja muu koulutus on hankittava hyvissä ajoin, muuten saatamme joutua kulkemaan tärkeän työtilaisuuden tai mahdollisuuden ohi.Tämä koskee niin hengellisiä kuin maallisia tehtäviä ja niin yksittäisen henkilön kuin kokonaisen seurakunnan valmiuksia.

​

Stefanuksella oli viisautta: taitoa käyttää tietoa

 

Pelkkä tieto, oikealla informaatiolla varustettu mieli, ei kuitenkaan riitä. Tarvitaan myös viisautta ja taitoa käyttää tietoa oikein. Viisaus tekee viestistämme selkeän, osuvan ja puhuttelevan, ja osaamme sanoa oikeita asioita oikealla hetkellä. Viisaus tuo puheeseemme taktista diplomatiaa, joka johtaa yleensä parempiin tuloksiin kuin raaka voima. (3)

Viisaus tarkoittaa kykyä nähdä asioiden ominaisuuksia, erotetella asioita toisistaan ja nähdä kokonaiskuva: ymmärtää menneet, tämänhetkiset ja tulevat syy-yhteydet, tunnistaa eri mahdollisuudet ja johtaa niistä parhaat ratkaisut.

Stefanuksesta sanotaan, että hän oli täynnä viisautta!
 

Stefanus oli täynnä Henkeä

Stefanuksen viisaus ei kuitenkaan ollut pelkää inhimillistä terävyyttä ja herkkyyttä eri tilanteille ja tarpeille. Hän oli myös täynnä Henkeä, ja hänellä oli Hengen antamaa viisautta, jota kuvaa Jesajan profetia Kristuksen yllä olevasta viisauden Hengestä:

 

Ja hänen päällänsä lepää Herran Henki, viisauden ja ymmärryksen henki, neuvon ja voiman henki, tiedon ja Herran pelon henki. (Jes. 11:2)

 

Stefanuksella oli myös muuta Jumalalta saatua armoitusta, Pyhän Hengen antamia yliluonnollisia valtuuksia.

Luukas aloittaa ja päättää Stefanuksen kuvauksen sanomalla, että tämä oli täynnä Pyhää Henkeä (Apt. 6:3,5, 7:55). Stefanuksen kohdalla korostuu Apostolien teoissa kaikkein voimakkaimmin karismaattinen armoitus. Sitä kuvataan viidellä eri tavalla:

 

Hän oli täynnä Henkeä ja viisautta (6:3),
täynnä uskoa ja Pyhää Henkeä (6:5),
hän oli täynnä armoa ja voimaa, teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansassa. (6:8),
eivätkä vastustajat kyenneet pitämään puoliaan sitä viisautta ja henkeä vastaan, jolla hän puhui (6:10).
 

Hän oli Hengen lahjoilla varustettu diakoni, kuten ilmeisesti kuusi muutakin miestä, mutta Stefanuksen kohdalla nämä valtuudet korostuivat erityisesti. Myös hänen kauttaan tapahtuneista ihmeistä sanotaan, että ne olivat ”suuria” - ja kun tiedämme Apostolien teoista, että tuona aikana tapahtui paljon hämmästyttäviä ihmetekoja, Stefanuksen armoituksen on täytynyt olla merkittävä saadakseen tällaisen maininnan. (4)

 

Stefanuksella oli myös luonnetta

 

Stefanus oli valittu palvelutehtäväänsä, koska hän oli hyvä mies. Hänellä tiedettiin olevan sellainen luonne, että hän osasi kohdata erilaisia ihmisiä ja selvittää rakentavasti heidän välisiään tilanteita. Tehtävässään vähäosaisten, puolisonsa menettäneiden ja apua tarvitsevien parissa hän joutui kohtaamaan köyhyyttä, surua, yksinäisyyttä ja sairautta, ja siinä tarvittiin oikeaa lähestymistapaa ja aitoa empatiaa.

Stefanuksella oli rakkautta, myötätuntoa ja kärsivällisyyttä, mutta myös suoruutta ja rohkeutta. Hän ei pelännyt sanoa totuutta eikä aristellut vastustajia. Näissä ihmisläheisissä tilanteissa viestin sisältö sekä viestittäjän olemus ja elämä nivoutuvat toisiinsa ja puhuivat yhtäpitävästi.

Jopa ennakkoluuloiset, vihamieliset ihmiset näkivät tämän. Pyhyys, jalous, puhtaus ja Kristuksen kaltaisuus loistivat hänestä. Vaikka Neuvoston jäsenet tukkivat korvansa kuulemasta hänen viestiään, heidän silmänsä eivät voineet olla näkemättä sitä, mitä hän oli!

Tiedon, viisauden ja hengellisen armoituksen lisäksi Stefanuksella oli siis luonne, joka teki hänen viestistään helpon vastaanottaa. Ystävällinen, miellyttävä, samalla kertaa rakkaudellinen ja totuudellinen esitystapa ovat olennaisia, että sanoma saavuttaisi kuulijat.(5) Usein käytetty sanonta kuuluu: ”Se, mitä teet ja olet, puhuu niin kovaa, etten kuule, mitä sanot.” Hengen muokkaama luonne on välttämätön, että voimme toimia Kristuksen lähettiläinä.

 

Diakoni ja evankelista

Diakonien virka perustettiin, kun seurakunta ja sen päivittäinen avustustoiminta kasvoi ja siinä alkoi ilmaantua jännitteitä ja ongelmia. Apostolien aika ei riittänyt sekä käytännön tehtäviin että sananpalvelukseen. Diakonit siis toimivat käytännön organisointitehtävissä, mutta siitä huolimatta oli välttämätöntä, että heillä oli hengellinen armoitus.

Tehtävään liittyi niin erilaista ohjausta kuin evankeliointia. Stefanus kohtasi monia ulkopuolisia ihmisiä ja julisti heille evankeliumia. Filippuksella, hänen diakonitoverillaan, evankelistan armoitus oli vielä voimakkaampi, kuten kerrotaan Apostolien tekojen luvussa 8, jossa Filippus meni Samariaan julistamaan evankeliumia.

Kummankin diakonin kohdalla toteutui, mitä Paavali kirjoitti seurakuntapalvelijoista (siis diakoneista) “Sillä ne, jotka ovat hyvin palvelleet, saavuttavat itselleen kunnioitettavan aseman ja suuren pelottomuuden uskossa, Kristuksessa Jeesuksessa.” (1 Tim. 3:13) (6)

 

Apologeetta, uskon puolustaja

 

Stefanus kohtasi myös avointa vastustusta, samojen ulkopuolisten juutalaisten taholta kuin Paavalikin. (Jotkut juutalaiset vastustajat seurasivat myöhemmin Paavalia jopa kaupungista toiseen.) Tämän vuoksi Stefanus evankeliumia kertoessaan myös esitti perusteita sille, miksi hänen sanomansa oli totta: mistä voitiin tietää, että Jeesus oli Messias, ja mikä todisti siitä, että hän oli noussut kuolleista.

Stefanus ei keskustellut ja väitellyt vain väittelyn vuoksi, vaan hänen tarkoituksenaan oli poistaa älyllisiä esteitä näiden ihmisten uskoontulemisen tieltä. Hän osoitti, että kristinusko on totta ja sen opetukset oikeita. Hän korjasi virheellisiä käsityksiä uskosta ja kumosi vastustajien väitteet ja osoitti heidän näkemyksensä vääriksi. Nämä juuri kuuluvat uskon puolustuksen, apologetiikan tehtäviin.

Viimeiseen hengenvetoonsa asti Stefanus oli apologeetta ja Kristuksen todistaja. Jeesus oli viimeisinä sanoinaan sanonut: ”Isä, Sinun käsiisi minä annan henkeni.” (Luuk. 23:46) Stefanus todisti viimeisinä sanoinaan Jeesuksen jumaluudesta rukoillessaan ”Herra Jeesus, ota minun henkeni” (Apt. 7:59). Näin hän ilmaisi, että Jeesus oli Isän Jumalan vertainen, ylösnoussut ja taivaaseen astunut kuoleman voittaja. Paavali, joka tuolloin oli vielä vainoajien joukossa ja mukana tuossa tilanteessa, varmasti pani merkille nämä sanat, jotka juutalaisille merkitsivät vakavaa jumalanpilkkaa. Aikanaan hän kirjeissään selitti ja opetti samat asiat seurakunnille.

Ja ennen kuin Stefanus “nukkui pois” kivien iskeytyessä häntä vasten - ilmaisu, joka korostaa sitä yliluonnollista rauhaa, mikä hänellä tuossakin tilanteessa oli - hän ehti vielä vahvistaa, että Jeesus antaa syntejä anteeksi ja on näin Jumalan vertainen. Hän rukoili: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä!" (Vertaa Mark. 2:7, "Kuinka tämä näin puhuu? Hän pilkkaa Jumalaa. Kuka voi antaa syntejä anteeksi paitsi Jumala yksin?")

Samalla nämä Stefanuksen sanat osoittivat, että hänellä oli sama luonne kuin Herrallaan, joka oli sanonut vuorisaarnassa: "Rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat.” (Matt. 5:44)

 

Profeetta

 

Kun Stefanus oli Neuvoston edessä syytettynä, hän puolusti uskoa, ei itseään. Puheen apologinen sanoma muuttui lopussa profeetalliseksi. Hän ei tässä puheessaan kutsunut kuulijoita parannukseen, vaan julisti tuomareilleen nuhtelevan tuomion sanan.

Stefanuksen puhe huipentui sanoihin, että nämä vastustajat määrätietoisesti niskoittelivat Jumalaa vastaan kuten heidän edeltäjänsäkin, vastustaen Pyhää Henkeä:

 

"Te niskurit ja ympärileikkaamattomat sydämeltä ja korvilta, aina te vastustatte Pyhää Henkeä - niinkuin teidän isänne, niin tekin.” (7:51)

 

Samalla kun Stefanus viittasi Vanhan testamentin profeettoihin, hän julisti kovasydämisille ja paatuineille kuulijoille Jumalan yksiselitteisen luonnehdinnan heistä ja tuomion sanan:

 

"Ketä profeetoista eivät teidän isänne vainonneet? He tappoivat ne, jotka ennustivat sen Vanhurskaan tulemista, jonka kavaltajiksi ja murhaajiksi te nyt olette tulleet” (7:52)

 

Näiden sanojen aikana kuulijoiden raivo alkoi kasvaa, ja näin vahvistui se, että Stefanuksen oma julistus oli Pyhän Hengen innoittama, ja juuri siksi kuulijat vastustivat myös sitä.(7)

Puhe jäi tavallaan kesken tai sai Jumalan asettaman päätöksen, kun Stefanus välittömästi näiden profeetallisten sanojen jälkeen, täynnä Pyhää Henkeä, näki taivaallisen näyn, joka oli samalla Jumalan vahvistus mielisuosiosta häntä kohtaan. Tämän ilmestyksen kautta Jumala ilmaisi tuomion sanojen vastapainoksi oman luonnehdintansa Stefanuksesta, seurakunnasta ja sen julistuksesta.

 

Apt 7:55. Mutta täynnä Pyhää Henkeä hän loi katseensa taivaaseen päin ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen seisovan Jumalan oikealla puolella
56. ja sanoi: "Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella"

 

Kun Stefanus sanoi: "minä näen Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella" hän samalla tunnusti Jeesuksen Danielin ennustamaksi messiaaniseksi Ihmisen Pojaksi (Dan. 7:13), jonka juutalaiset uskoivat olevan jumalallinen (- olihan ylipappi kuulustelussa kysynyt Jeesukselta: "Minä vannotan sinua elävän Jumalan kautta, että sanot meille, oletko sinä Kristus, Jumalan Poika", Matt. 26:63). Tätä juutalaiset kuulijat eivät enää kestäneet vaan menettivät itsehillintänsä, huusivat primitiivisesti suurella äänellä, tukkivat korvansa ja karkasivat kaikki yhdessä hänen päälleen.

Samalla toteutuivat ja vahvistuivat sanat, jotka Stefanus oli julistanut. Heti sen jälkeen, kun hän oli sanonut ”ketä profeetoista isänne eivät vainonneet, surmanneet”, hänet itsensä surmattiin! Apologeettana ja profeettana Stefanus piti voimassa totuutta ja vanhurskautta - ja totuus ja profeetallisuus koituivat hänen kuolemakseen. Maailma ei kestä totuutta itsestään, synnistä, Jumalasta, Jeesuksen persoonasta ja pelastuksesta. Jeesus sanoikin Johanneksen evankeliumissa:

 

Joh. 3:18 Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.
3:19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.
20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi.

 

Samalla tavalla kuin juutalaiset johtajat ja papit torjuivat Jeesuksen profeettana, he torjuivat Stefanuksenkin profeettana. (8)
 

Marttyyri, esikuva ja innoittaja

Stefanus oli maksanut palvelutyöstään hinnan jo ennen kuin se alkoi, valmistautunut ja nähnyt vaivaa. Myös työnsä aikana hän näki vaivaa ja maksoi siitä hinnan - ja hän maksoi hinnan myös työnsä lopuksi.

Häntä vastaan yllytettiin vääriä todistajia, ja hänet vietiin Sanhedrinin eteen, kuten Jeesuskin, jumalanpilkasta syytettynä. Hän menetti henkensä ja hänestä tuli ensimmäinen marttyyri. Jeesuksen sanat vainoista ja profeettojen surmaamisesta toteutuivat ensimmäiseksi hänen kohdallaan. Jeesus maksoi hinnan siitä, että meillä on todistus maailmalle - Hänen seuraajansa maksavat hinnan todistamisesta. Apt. 8:1 kertoo, että Stefanuksen surmaamisesta alkoi ensimmäinen laaja vainojen aalto. Mutta samalla siitä alkoi kristinuskon ratkaiseva läpimurto ja leviäminen: ensin Samariaan ja sitten pakanakansoille.

Jakeessa 8:2 Luukas kirjoittaa, että muutamat jumalaapelkäävät miehet hautasivat Stefanuksen ja pitivät hänelle suuret valittajaiset. Tässä käytetty nimitys viittaa siihen, että nämä miehet olivat hurskaita juutalaisia, jotka eivät vielä olleet julkisesti tunnustaneet uskoaan tai olleet avoimesti mukana seurakunnassa. Stefanuksen toiminta ja puhe oli kuitenkin tehnyt heihin suuren vaikutuksen, ja hänen kohtalonsa järkytti heitä. Juutalainen laki kielsi avoimet valittajaiset kuolemaantuomitulle. Se, että nämä juutalaiset pitivät kivitetylle Stafanukselle suuret, julkiset hautajaiset, ilmaisi paitsi heidän kunnioitustaan ja suruaan myös katumusta ja häpeää hänen surmaajiensa puolesta. (Mainitsemalla tämän seikan vainojen yhteydessä Luukas ehkä tahtoi korostaa, etteivät kaikki juutalaiset olleet kristinuskon vihollisia.) (9)

Vaikka Stefanuksen elämä päättyi ja hänen ruumiinsa haudattiin, hänen vaikutustaan ei haudattu eikä unohdettu. Hänen kuolemallaan oli yhtä suuri merkitys kuin hänen elämäntyöllään Kristuksen todistajana. Niin elämällään kuin kuolemallaan Stefanus toi Jumalalle kunniaa, ja hänen lähtönsä oli täynnä Jumalan kirkkautta.

- Stefanuksen henkilökuva on meille yksi Uuden testamentin vaikuttavimmista esikuvista.


_______________________________

VIITTEET

1) Phillips, John. 2001. Exploring Acts: An Expository Commentary. The John Phillips Commentary Series. Printed in the United States of America: Kregel Publications. p. 118

2) Safrai Shemuel. 1976. The Jewish People in the First Century: Historical Geography, Political History, Social, Cultural and Religious Life and Institutions. Volume 2. Printed in the United States of America: Sticthing Compendia Rerum Iudaicarum ad Novum Testamentum. pp. 945-947

3) Koukl, Gregory. 2009. Tactics: a game plan for discussing your Christian convictions. Kindle Ecition. Printed in the United States: Zondervan. p. 24.

4) Stronstad, Roger. 2010. The Prophethood of All Believers. Kindle Edition. Printed in the United States of America: CPT Press. Loc. 1732 (Arikkelin kirjoittaja ei ole kaikessa samaa mieltä kuin tämä kirja, mutta siinä oli tähän

artikkeliin sopivia kohtia.)

5) Koukl, Ibid., p. 24

6) Phillips, Ibid.

7) Stronstad, Ibid., loc. 414

8) Stronstad, Ibid.

9) Blue Letter Bible. www.blueletterbible.org. Commentaries on the Book of Acts.


< Takaisin